perjantai 23. syyskuuta 2011

Note 40 "Hate how much I love you"

Hejsan! En oo oikein ehtiny kirjotella tänne mitenkään aktiivisesti, viikko on mennyt normaalisti eikä oo oikeastaan tapahtunut mitään normaalia poikkeavaa. Viikko ei kyllä oo menny mitenkään mukavissa tunnelmissa päinvastoin, tässä on tullu niin monia asioita ja asioista asioihin ja se on johtanut ihan kauheaan stressiin ja vielä rakkaussurut niin ei oikein jaksa ajatella muutakaan. Onneks sentään alko viikonloppu niin voi levätä ja silleen että jaksaa taas mennä kouluun.Ja muuten eihän sääkään oo oikein ollu mikään mahtava kun kokoajan on pilvistä, tuulista ja sateista eikä oikein vaivaudu menemään ulos kun on vielä ollu kauhea syysflunssa, mutta se hyvä puoli että mitä nopeammin syksy tulee niin sitä nopeammin talvi tulee ja talvea odotan ihan kauheasti!
Huhhuh, en oikeastaan välillä jaksa tunteita ja niiden aiheuttamia kohtauksia/tapahtumia, välillä vihaan rakkautta niin paljon ja välillä taas rakastan sitä tunnetta kun on oikeasti rakastunut, mutta mun tuurilla taas kerran tietysti kävi niin että menetin varmaan kaikista rakkaimman ihmisen minulle ja mun rakkauselämä on tällä hetkellä niin helvettiä että en edes tiedä mitä pitäisi tehdä, onkohan toivoakaan enään? Välillä toivon että saisi kelata ajassa taaksepäin ja miettiä mikä meni väärin tai pilalle, toivottavasti kaikki kääntyy hyväksi tai jos ei niin kyllä tää aikansa vaatii päästä yli.. No jaa ei mulla muuta sitten ollutkaan mielessä kun mennä nukkumaan joten, good night! :)




"kännykkälaatua"

"kännykkälaatua"


maanantai 19. syyskuuta 2011

Note 39 "I can’t get you off my mind"

Hei! Eilisestä sen verran että oli ihan mahtava päivä oltiin jengiläisten kanssa suomen naisten EM-karsinnoissa kantamassa lippuja ja päästiin pallotytöiksi, oltiin VIP ja kannettiin jengiläisten kanssa Suomi-Skotlanti matsin alkaessa liput kentälle ja me päästiin kantamaan Saran, Jennin ja Zrjanin kanssa se kaikista suurin RESPECT lippu keskelle oli kyl aika helmi, sitte loput ajasta oltiin pallotyttöjä ja oli sekin ihan kivaa päästä katsomaan Suomen voittoa, kiitos kaikille eilisestä oli tosi kivaa!
Tänään sitten en mennyt kouluun, aamulla kuumetta ja kauhea päänsärky ja oon vaan kattonu simpsoneita ja kohta alan katsomaan paranormal activityä.. muuten voiko päänsärkyä oikeasti sairastaa koska mulla on se niin usein? No jaa mut huomenna kai kumminkin kouluun ja silleen. 
Ääh oon muuten miettiny että millasen talvitakin haluun ku ei oo mitään ideaa ku haluaisin ehkä jonkun vähän pidemmän missä on karvahuppu ja silleen mutta kun ei oikein tiedä sitten millaisen.. ei mulla muuta ku tässä tää nyt oli tää mun kipeänpäivän lyhyt postaushetki!









lauantai 17. syyskuuta 2011

Note 38 "I'm lost"


Ciao! Eilen oli koulukuvaukset ja kuvat onnistu ihan hyvin, nyt vain pitää odotella että ne kuvat tulee ja siinä menee kyllä jonkun aikaa, aika perseestä mutta kai se on odottamisen arvoista,
illemmalla sitten lähdin Saran kanssa kiertelemään Vuosaarea ja oli kivaa vaikkei mitään erikoista tehtykkään!
Tänään oli sitten aivan ihana lauantaikoulupäivä ja aiheena oli vielä "urheilupäivä" ja ei todellakaan innostanut lähteä heti aamusta juoksemaan ja kävelemään 4.8km, oli kyllä aika helvettiä mutta nyt ainakin osataan arvostaa Saran kanssa istumista!
Sitten loppuillasta olin espoossa ja tuli käytyä isossa omenassa ja tuli oltua vaikka missä ja seura oli kyllä kivaa ja piristävää.
...huoh sen haluan sanoa että oon ihan hukassa ja sekasin kaikesta, miks rakkauden pitää olla niin vaikeeta? välillä vihaan kaikkea rakkauteen liittyvää, maailman tärkeimmän ihmisen menettäminen on kamalinta mitä voi tapahtua! :(
Mutta huomenna sitten joukkoelaisten kanssa kantamaan naisten EM-matsiin lippua ja jotkut menee pallotytöiksi pelin ajaksi, eli huomenna tiedossa kiva päivä ihanien ihmisten kanssa! 




"I can’t rest, I can’t lie. All I need is you and I, without you. I can’t take one more sleep this night without you, without you. I won’t sob, I won’t cry. If you’re not here, I’m living life without you, without you. I can’t look, I’m so blind. Lost my heart, I lost my mind without you."








torstai 15. syyskuuta 2011

Note 37 "We belong together"

Melkein viikko vierähtäny taas ja en ole päässyt kauheasti kirjoittelemaan kuulumisia ja sen enempää.
Sunnuntaina olin espoossa, maanantaina olin espoossa ja tiistaina taas oli peli, joten alkuviikko on edenny aika normaalisti.
Eilen sitten oltiin Emmin, Melissan, Idan, Markun, Kimin ja muiden kanssa saatananpalvojien metsässä, se oli ihan sika pelottava paikka en edes ehtiny räpsiä kuvia mutta kyllä niitä tulee myöhemmin tänne, eli siis seikkailtiin siellä sellasella polulla joka vei sellaseen tosi pimeään luolaan jossa oli kamalasti tuoleja, kynttilöitä, piikkilankaa ja joku pöytä, siellä luolassa oli jotain kiviä joiden päältä piti mennä että pääs sinne kuivalle maalle ja sitte se luola jatku vielä sinne pidemmälle ja tuli käytyy sielläkin.. se oli tosi kiehtovaa ja ajateltiin mennä Emmin kanssa käymään joku päivä siellä uudelleen!
Tänäine on ollu vaan säätöä ja niin edelleen, istuttiin Mellun ja Anskun kanssa kuviskerhossa luvattomia poissaoloja ja sen jälkeen oon vaan ollu koneella ja kohta pitäis ruveta lukemaan huomiseen kemian kokeeseen.. Ja unohdin jo melkein että meillä on huomenna koulukuvaukset ja en tiedä yhtään mitä aion laittaa päälle joten pitäis kohta alkaa katsomaan ettei mee sitten koko loppuilta niien kanssa säätämiseen.
Ja tänään alko kaikkien odottama SM-liiga ja tietysti heti ekana tosi jännittävä matsi ifkillä jokereita vastaan, tsemii IFK ! 
Mutta enempää kirjoitettavaa ei tule oikein mieleen joten loput laitan kuvina, tack!













"Aiheena kaverikollaasi"




"en gång IFK alltid IFK"



lauantai 10. syyskuuta 2011

Note 36 "Take it easy and chillin'"

Heipä taas! Tänään oli siis suunnitelmissa lähteä kavereiden kanssa ulos ja silleen muttei sekään tainnut ihan onnistua kun aamulla oli kauhean flunssanen ja väsynyt olo niin päätin jäädä kotiin ja päädyin sitten "hetkeksi" kokopäiväksi koneen ääreen ja en ole oikein muutakaan tehnyt kun oleskellut ja lueskellut facebookin uusia päivityksiä ja tietysti kuunnellut ihanaa musiikkia.
Äiti on ollu poissa kokopäivän jossain Kuusijärvellä ja iskä vuokras pari leffaa jota ruvetaan kohta kattomaan, ja tietysti osti karkkia!
No mutta taidan tästä sitten mennäkkin katsomaan niitä elokuvia ettei mee liian myöhään, tässä tää tylsän päivän postaus sitten olikin!


perjantai 9. syyskuuta 2011

Note 35 "Normal days"

Viikko on taas vierähtänyt todella nopeasti ja ei oikein ole ollut mitään kauhean erikoista tai mieleen pistävää tästä viikosta, mutta kerron silti tapahtumia ja kuulumisia tältä viikolta ja kerron myös pari juttua sunnuntaista että saan kuvatkin sopimaan tähän blogiin!
Sunnuntaina oltiin siis Saran kanssa Tapiolassa pelaamassa jalkapalloa ja oleskeltiin muutenkin vain siellä kavereiden kanssa, aluksi ei kyllä onnistanu yhtään Espoossa suunnistelu koska meille kerrottiin väärä bussi ja mentiin jonnekki Friisilään joten opimme että tästä lähtien emme kysy enään ikinä Erikiltä bussi-matkoihin liittyviä reittejä/asioita mutta sentään loppujenlopuksi päästiin sitte Tapiolaan ja oli ihan mukava iltapäivä ja pääs näyttämään taitojakin! 
Elikkä maanantaista keskiviikkoon ne on ollut ihan tavallisia päiviä, oon ollu treeneissä, keskiviikkona oli peli Espoossa ja peli päätty EPS:ille 2-1 ja ne teki just vikal sekunnil sen maalin eli oli taas tosi tasanen matsi. Eilen sitten oltiin Saran kanssa käymässä forumissa ku siellä avautu uusi ruotsalainen vaatekauppa jossa on aivan ihania vaatteita, ei kyllä pahemmin ostettu mitään koska jonoa oli aivan järkyttävän paljon ja jotkut jonotti siellä ostoksien kanssa jonkun tunnin ennenkun ne pääs pois joten mielummin meen silloinkun ei ole enään niin pahaa tungosta. Oltiin kans eilen muuten vaan shoppailemassa ja ostin ittelleni housut, paidan ja hiusvärin ja siinä samana iltana värjäsin hiuksetkin ja niistä tuli onnistuneet!
Tänään olin vaan koulussa ja meillä oli taas ihanat kemian tunnit... illasta lähin kaupunkii leffaan Erikin ja Felipen kanssa ja käytii kattomassa Apinoiden planeetan synty ja olihan se kyllä hyvä leffa ja oli mukava päivä!
Huomenna sitte ois suunnitelmissa olla Felipen ja parin muun tyypin kanssa jossain vain ulkona ja sunnuntaina meen Olariin ku Erik asuu siellä nii meen kattelee vähä paikkoja ja sillee, ei mulla sitten muuta ja loput tulee sitten kuvina, kiitos! 


"Tien päältä" (c) Sara Pakkanen

"Matka popitusta"


(c) Sara Pakkanen


(c) Sara Pakkanen


"Professori-style"


"Ylpeenä koska saatiin mangesiumnauha syövytettyä"


"Miro paljastelee"


"tyy tyy tyy, Oona ft. pirkka-lehti"


"tyy tyy tyy, Mira style"


"Aww söpö rikan"



P.S Meidän luokka on omaperäinen, ootte ihania kaikki! 

lauantai 3. syyskuuta 2011

Note 34 "Bad luck"

Heips! Tää viikko on ollu aikamoinen epäonnen viikko, pettymyksiä ja epäonnistumisia täynnä muttei se mitään eli pää ylös ja kohtaamaan uusia pettymyksiä. 
Sunnuntaina oli peli Riihimäellä ja sinne lähdettiin Saran kanssa ja automatka kesti noin tunnin ja meillä oli oikein hauska auto-matka, onneks meiän takakontin lasit on pimennetty.. no peli meni melko hyvin ja hävittiin 4-3 ja toisten maali tuli vikoilla minuuteilla joten peli oli aika tasasta, huonoa oli se että satutin jalan ja tuskin ees pystyin kävelemään kunnolla.. ja pelin jälkeen sitten oli taas tunnin ajo-matka kotiin, sitten oli tarkoitus vaalentaa hiuksia joten rupesin vaalentamaan niitä ja en tajunnu että ostin vaalennusvoiteen ja koko hiukset oli värjäyksen jälkeen kokonaan kirkkaan vaaleansiniset ja oli harmaitakin kohtia hiusten alla joten se siitä ja päätin värjätä heti seuraavana päivänä vaaleanruskeiksi.
No sitten maanantaina aamulla käytiin ostamassa väri ennen lääkärissä käyntiä ja voi helvetti tulos oli harmaaruskea ja ai että hävetti mennä sieltä minnekkään mutta onneks olin vaa 2 tuntia koulussa ja lähdinki lastenklinikalle tarkastuttamaan jalkaa, sen jälkeen mulle tuli 5 päivän liikuntakielto ja sitten vielä vittu 6h poissaoloa koska isä laitto ne luvattomiks poissaoloiks koska tulin kotii kipeän jalan takia ja se ajatteli että lintsasin.. ai että onnistun saamaan melkein heti koulun alettua poissaoloja, vitutti ihan saatanasti ei ku sitte vaan suorittamaan niitä paskoja! 
Sitten värjäsin vähän vaaleammaksi jollain paskalla värillä joka ei oikeen auttanu eli tavotteena ois värjätä ens viikolla viimeistään vaaleiksi takaisin!
Torstaina Emmin kanssa itiksessä shoppailemassa ja Emmiltä katos 50e, herranjumala miten voi edes käydä sillain.. No loppuviikko on ollu sitten vaa yhtä paskaa kunnes tuli vihdoin kaikkien rakastama perjantai, Sara tuli meille yöksi ja lähettiin ulos tekemään kaikenlaista jännää, oltiin siinö Jarin, Miron ja Nikon kaa ja tuli mokattuu pahasti onneks ei käyny mitenkää kotona..
Tänään sitten on ollu erikoisen chilli päivä oltii Saran, Erikin ja Alen kanssa kaupungilla ja chillailtii siellä ja sellaista perus olemista ja niin edelleen!
Huomenna ois sitte 10.00 aamulla treenit ja sitten loppupäiväksi Tapiolan urheilupuistoon Saran, Erikin ja Alen kaa pelaamaan futista ja sillai, pääsee vihdoin näkemään vanhaa asuinpaikkaa! 
Tässä tää mun lyhyt kirjoitus-osio ja loput tulee kuvina, tack!







Tästä mulle tuli vaaleansiniset hiukset

Jos haluut vaaleanruskeat hiukset NIIN ÄLÄ IKINÄ OSTA TÄTÄ sulle tulee vaaleenharmaaruskeevihreät

Lopputulos




Keskittyminen tunnilla 100%

by. Joonas

ylpeenä, Miron 3D lasit

RLS gangsteri 


teini-angst tunnilla